Lastensuojelulaki 5.8.1983/683

1 § Lapsen oikeus

"Lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusija erityiseen suojeluun."

Mitä on lapseen kohdistuva väkivalta

Fyysinen väkivalta

Fyysinen väkivalta on lapsen kehon satuttamista tavalla tai toisella, esimerkiksi lyömällä, potkimalla, tukistamalla, kuristamalla, hakkaamalla, tönimällä, estämällä, polttamalla, kurittamalla ruumiillisesti tai käyttämällä asetta.

Henkinen väkivalta

Henkisellä väkivallalla tarkoitetaan lapsen mielen tahallista loukkaamista esimerkiksi nimittelemällä, haukkumalla, kiristämällä, uhkailemalla, suhtautumisella lapseen ivallisesti tai alentavasti, huutamalla tai karkealla kielenkäytöllä. Henkistä väkivaltaa on myös fyysisellä väkivallalla uhkailu ja pelottelu sekä lapsen eristäminen tai altistaminen perheväkivallan sivusta seuraamiseen.

Seksuaalinen väkivalta

Seksuaalisella väkivallalla tarkoitetaan seksuaalista ahdistelua ja koskettelua, raiskausta ja sen yritystä. Lapsen seksuaalinen koskettelu tai muut seksuaaliset teot ovat aina rikoksia, vaikka lapsi olisi vapaaehtoisesti tilanteessa mukana.

Hoidon ja avun laiminlyöminen

Hoidon ja avun laiminlyöminen, heitteillejättö, emotionaalinen ja/tai fyysinen jatkuva poissaolo, puutteellinen valvonta sekä muu lapsen tarpeiden tyydyttämättä jättäminen ovat myös väkivallan muotoja. Näistä esimerkkejä ovat mm. pienen lapsen yksin jättäminen sekä lääkityksen, hygienian tai ruokailun laiminlyönti.

Lapsi perheväkivallan sivustaseuraajana

Perheväkivallan sivusta seuraaminen on lapseen kohdistuvaa monimuotoista ja monitasoista henkistä väkivaltaa. Henkinen väkivalta aiheuttaa uhrissa samantapaisia oireita kuin fyysinen väkivalta. Henkinen väkivalta voi traumatisoida lasta aivan yhtä paljon kuin fyysinen väkivalta.

Perheväkivallan sivusta seuraaminen on pelottava asia. Lapsi elää ympäristössä, jossa yksi perheenjäsen uhkaa tai käyttää väkivaltaa kontrolloidakseen muita perheenjäseniä. Lapsi aistii kotona vallitsevan pelon ilmapiirin, joka pakottaa olemaan joka hetki valppaana ja varuillaan. Väkivaltamelu, kuten huutaminen, räyhääminen, lyöntien ja rikkoutuvien esineiden äänet, tekee kodista rauhattoman ja turvattoman.

Lapsesta on myös surullista ja pelottavaa nähdä vanhempaa tai sisarusta satutettavan. Väkivaltaisessa perheessä kasvavalle lapselle tähän kivun ja surun seuraamiseen liittyy myös pelko siitä, että hän itse on seuraava väkivallan uhri.

Kun uhrin voimavarat uupuvat, lapsen turvattomuus lisääntyy. Väkivallan uhrin emotionaalinen epätasapaino ja stressi aiheuttavat sen, että lapsi ei saa riittävästi tarvitsemaansa henkistä ja fyysistä tukea ja turvaa. Joskus vanhemman ja lapsen roolit vaihtuvat päinvastaisiksi: vanhempi pyrkii lapsen rooliin ja lapsi kantaa aikuisen vastuun. Väkivallan uhrista tuntuu hetken hyvältä, jos saa itkeä lapsen olkaa vasten ja tuntea pienen käden silittävän kyyneleet pois. Hänen sietokynnyksensä lapsen käyttäytymisen suhteen on usein madaltunut, joka voi johtaa väkivaltaan lasta kohtaan. Vanhemmalla voi siis olla useita ristiriitaisia rooleja, jotka hämmentävät lasta. Vanhempi ei tunnu turvalliselta, koska lapsi ei voi koskaan tietää "millä päällä tämä on". Lapsi ei pysty ymmärtämään vanhemman mielialojen vaihtelua eikä olemaan tämän tukipilari menettämättä jotain olennaista lapsuudestaan ja oikeudestaan olla lapsi.

Lapsi tarvitsee elämäänsä esikuvia kehittyäkseen ja kehittääkseen itsetuntoaan ja minäkäsitystään. Lapsi peilaa itseään suhteessaan esikuviinsa. Hyvänä esikuvana toimii henkilö, jonka uskomuksia, asenteita ja käyttäytymistä jäljittelemällä lapsi oppii pärjäämään sosiaalisissa tilanteissa sekä arvostamaan itseään. Väkivaltaisen vanhemman tai vanhempien toimiessa esikuvina lapsi oppii esikuviensa mukaista käyttäytymistä ja emotionaalista tapaa ilmaista itseään. Lapsi todistaa ehkä päivästä toiseen antisosiaalista, tuhoisaa, väkivaltaista ja jäykkää käyttäytymistä sekä näkee perhe-elämää, jossa perheenjäsenten väliset valtasuhteet ovat epätasapainossa: voimakkaampi sortaa heikompaa. Tällainen malli on hyvin negatiivinen ja yksipuolinen ja se ajaa lapsen usein vaikeuksiin sosiaalisissa suhteissa ja suhteessa omaan minään. Lapselle voi esimerkiksi olla hyvin vaikeaa määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin, joka aiheuttaa helposti hankalia tilanteita koulussa, pihalla tai päiväkodissa.

Lapsi väkivallan kohteena

Kun lapseen kohdistuu väkivaltaa, hän taistelee pahimmassa tapauksessa hengissä selviytymisensä puolesta. Kuoleman ja ja vammautumisen pelko ovat todellisia. Vanhemman menettäessä kyvyn halita omia vihan tunteitaan hän ei ajattele enää selkeästi, eikä osaa kontrolloida omaa voiman käyttöään. Lapsi tietää sen ja tuntee kauhua oman avuttomuutensa edessä. Lisäksi lapsi pelkää väkivallan aiheuttamaa kipua ja mahdollisia fyysisiä merkkejä: mustelmia, ruhjeita, katkenneita luita tai polttamisen jälkiä.

Lapsen on vaikea uskoa maailman olevan hyvä ja oikeudenmukainen paikka, jos hän elää aivan päinvastaista arkea. Väkivaltaisten kokemusten  myötä lapselle kehittyy kuva maailmasta vihamielisenä ja arvaamattomana paikkana. Tässä maailmassa ei ole väliä sillä, kuka oli oikeassa tai teki oikein. Se voittaa, jolla on voimaa ja valtaa.

Miten perheväkivalta vaikuttaa lapseen

Lapseen kohdistuva fyysinen, psyykkinen ja seksuaalinen väkivalta vaikuttavat negatiivisesti lapsen minäkäsityksen ja itsetunnon kehitykseen, sosiaaliseen kompetenssiin sekä perusturvallisuuden kokemukseen ja aiheuttaa erilaisia emotionaalisia ja käyttäytymiseen liittyviä ongelmia.

Miten perheväkivalta näkyy lapsessa eri ikävaiheissa

Perheväkivaltaa kokeneiden lasten oireet ovat erilaisia riippuen monista eri tekijöistä. Väkivallan vaikutuksia on vaikea erottaa muista psyykkisistä ja sosiaalisista oireista erillisiksi "väkivaltaoireiksi". Lapsen oireisiin vaikuttavat perheen kokonaistilanne, lapsen ikä, persoonallisuus, kehitystaso ja perheen saama tuki (esimerkiksi lasten mahdollisuus tukiperheeseen tai muuhun kehitystä tukevaan aikuiseen), väkivallan jatkuvuus, kesto ja tyypillinen intensiteetti. Jotkut lapset ovat toisia sinnikkäämpiä ja joustavampia kohdatessaan vaikeita elämäntilanteita. Siinä, missä toisen lapsen psyyke kuormittuu ja vaatii ammattiauttajan väliintuloa, toinen saattaa ponnahtaa jaloilleen osoittaen uskomatonta kestävyyttä ja toleranssia.

Perheväkivallan sivusta seuraaminen tai sen kohteena olo saa lapsen yleensä kokemaan varsinaisen tunteiden myrskyn: vihaa, pelkoa, syyllisyyttä, häpeää, huolta, rakkautta, hämmennystä ja avuttomuutta. Lapsi saattaa esimerkiksi sekä vihata äitiään, joka ei tee mitään pahoinpitelyn loppumiseksi, että rakastaa äitiään, joka huolehtii hänestä. Lapsi häpeää ristiriitaisia tunteitaan ja kokee olevansa arvoton. Nämä tunteet löytävät purkautumistiensä eri tavoin eri ikävaiheissa.

Eri ikävaiheille ovat ominaisia tietyt reagointitavat. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei leikki-iälle tyypillisiä oireita voisi ilmetä myös kouluiässä tai murrosiässä. Useat perheväkivallan oireet ja merkit, kuten huono itsetunto, ahdistuneisuus, dissosiatiivisuus ja masentuneisuus voivat ilmetä kaikissa ikävaiheissa.

Vauvaikä

Perheväkivaltaa kokeneella vauvalla on usein heikompi fyysinen terveys ja syömishäiriöitä. Vauvan vuorovaikutuksellisuuden ja motoriikan kehitys voi viivästyä. Hän on levoton ja vaikeasti rauhoitettavissa sekä itkee paljon. Tämä voi johtua väkivaltaisen ilmapiirin lisäksi myös siitä, että vauvan tarpeita ei ole tyydytetty johdonmukaisesti ja turvallisuutta luovalla tavalla. Vauva on monesti osa väkivallan kierrettä: vauva itkee, koska hänen tarpeitaan ei tyydytetä. Vanhemmat puolestaan hermostuvat itkevään vauvaan, jonka seurauksena hän itkee yhä rajummin. Tilanteen aiheuttama stressi johtaa uuteen väkivaltatilanteeseen.

Vauvaiälle tyypillisiä perheväkivallan aiheuttamia oireita ovat myös uni- ja nukahtamishäiriöt. Epävakaassa ja turvattomassa ympäristössä vauvan on vaikea rauhoittua nukkumaan ja nukahdettuaan hän säpsähtelee helposti hereille. Syynä heräilyyn ja säpsähtelyyn voivat olla melu, turvattomuuden tunne tai tyydyttämättömät fyysiset tarpeet (nälkä, märkä vaippa, kosketuksen kaipuu).

Leikki-ikä

Leikki-ikäiset lapset oppivat mallista ja jäljittelevät mielellään sanoin ja teoin aikuisia. Perheväkivalta näkyy lapsen toiminnoissa, esimerkiksi rajuina ja satuttavina leikkeinä tai karkeana kielenkäyttönä. Perheväkivallan ollessa jatkuvaa lapsen leikki on usein mekaanista, ilotonta ja samaa kaavaa toistavaa. Lapsi saattaa esimerkiksi leikkiä toistuvasti kohtausta, jossa vaikkapa dinosaurus ammutaan ja se kuolee.

Mielialahäiriöt ovat leikki-ikäisillä yleisiä. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 70 % leikki-ikäisistä on todettu ahdistuneisuutta ja jatkuvaa surullisuutta. Usein leikki-ikäinen lapsi tuntee kauhua ja hänellä on selittämättömiä, fobianomaisia pelkotiloja. Lapsi voi pelätä esimerkiksi hämähäkkejä, sotaa, pimeää tai kuolemaa epätavallisen paljon tai hän näkee toistuvasti samaa painajaisunta.

Leikki-iässä alkavat ilmetä myös ongelmat sosiaalisissa suhteissa. Yksi väkivaltaa kokenut lapsi on leikkitovereidensa epäsuosiossa, koska ärsyyntyy helposti ja käyttää väkivaltaa ristiriitatilanteiden ratkaisemiseen. Toinen taas on hyvin arka, pysyttelee piilossa, ehkä änkyttää tai vapisee ilman syytä sekä säpsähtää helposti, jos häntä puhutellaan. Myös tämä lapsi on tovereidensa epäsuosiossa, tosin passiivisuutensa ja vetäytyneisyytensä vuoksi.

Leikki-ikäisillä on muita ikäryhmiä enemmän somaattisia ongelmia, kuten vatsakipuja ja pääkipuja. Tiedämme, että maanantaiaamuna vatsakipua valittavalla koululaisella voi olla ongelmia koulussa, mutta onko kukaan tullut ajatelleeksi, että iltapäivällä päiväkodissa pääkipua valittava lapsi voikin pelätä kotiin menoa ja haluta päästä syliin ennen paluuta "arkeen"?

Perheväkivalta voi saada leikki-ikäisen käyttäytymään itseään nuoremman lapsen tavoin. Kokemansa trauman vuoksi lapsi taantuu ikätasoaan varhaisemmalle kehitystasolle. Esimerkiksi pitkään kuivana ollut lapsi saattaa alkaa uudelleen kastella housunsa, haluta kauan sitten hylätyn tuttinsa takaisin tai alkaa puhua vauvakielellä.

Kouluikä

Kouluikäinen perheväkivaltaa kokenut lapsi on oppinut perheväkivallan olevan jotain salattavaa ja hävettävää. Kouluikäinen keksii väkivallalle tekosyitä, vähättelee muille ihmisille sen vakavuutta tai kieltää sen kokonaan. Lapsella on enenevässä määrin ongelmia sosiaalisissa suhteissa. Hänen voi olla vaikea sopeutua toveripiiriin ja koulun pelisääntöihin tai rutiineihin, jos hän ei ole tottunut sellaisiin kotiympäristössään. Kouluikäinen lapsi on leikki-ikäisen tavoin joko hyvin aggressiivinen leikeissään ja suhteissaan muihin lapsiin tai päinvastaisesti sulkeutunut, vetäytynyt ja arka. Aggressiivinen ja kontrollikyvytön lapsi hankkiutuu helposti hankaluuksiin ja on opettajien sekä koulutovereidensa epäsuosiossa. Arkaa ja vetäytyvää lasta ei ehkä huomata. Molemmissa tapauksissa lapsi on todennäköisesti yksinäinen ja kärsii omasta erilaisuudestaan ja epäsuosiostaan.

Kouluiässä tulevat esiin jo pitkällä aikavälillä muodostuneet kehitykselliset viiveet. Lapsi on tyypillisesti ikätasostaan jäljessä kognitiivisten ja motoristen taitojen osalta. Käyttäytymisongelmat ja ongelmat sosiaalisissa suhteissa vähentävät myös entisestään mahdollisuuksia selviytyä koulunkäyntiin liittyvistä haasteista. Huono itsetunto puolestaan vaikuttaa siihen, että lapsi epäonnistumisen pelossa ei uskalla yrittää. Hän luovuttaa liian helposti ratkoessaan tehtäviä ja välttää uusia haasteita.

Murrosikä

Nuoret ovat taitavia perheväkivallan salaajia. Hämärtynyt kyky ymmärtää, mikä on oikein ja mikä väärin, saa heidät keskittymään jälkien ja todisteiden salailuun. Nuoret häpeävät ehkä perhettään, eivätkä viihdy kotona. He eivät uskalla kutsua ystäviään kylään, koska eivät halua kenenkään tietävän, mitä kotona tapahtuu.

Nuori on hämmentynyt suhteessaan vanhempiinsa ja hänellä on ristiriitaisia tunteita heitä kohtaan. Hän saattaa ottaa kantaa perheväkivaltatilanteisiin asettumalla jonkun puolelle tai hänellä on kostofantasioita. Nuori ei kuitenkaan aina asetu puolustamaan uhria vaan saattaa jopa auttaa väkivallan tekijää. Joissakin perheissä väkivallan uhri on jollakin tapaa ei-persoonallistettu ja häntä saa satuttaa.

Väkivaltaa kokenut nuori, jolla on huono itsetunto, eristäytyy helposti tai hakee arvostusta ja huomiota negatiivisella käyttäytymisellä. Jengiin hakeutuessaan nuori on usein yliriippuvainen jengistä, josta hän hakee itselleen kodin korvaavaa yhteisöä. Nuori tekee mitä vain voidakseen pysyä jengissä ja sen suosiossa. Tätä kautta moni nuori ajautuu alkoholin, huumeiden, rikoksien ja väkivaltaisuuksien tielle. Alentunut empatian kyky yhdistettynä tarpeeseen purkaa sisäisiä ristiriitoja ja perheväkivallan aiheuttamaa ahdistusta ajaa nuoren joskus tekemään surullisen raakoja väkivaltarikoksia. Toisaalta nuori voi eristää itsensä muista ihmisistä. Sulkiessaan ympäröivän maailman ulkopuolelleen hän ei hiljaisella surullaan aiheuta näkyviä ongelmia, mutta on silti tikittävä aikapommi ja suuressa vaarassa syrjäytyä.

Väkivaltaa kokeneilla itsemurha-ajatukset ja visiot kuoleman tuomasta helpotuksesta lisääntyvät nuoruusiässä. Itsemurhariski on myös suurempi kuin niillä nuorilla, jotka eivät ole väkivaltaa kokeneet.

Perheväkivalta traumana

Traumatisoiva tapahtuma on mikä tahansa yksilön kokema uhkaava tilanne, joka aiheuttaa voimakkaan reaktion ja häiritsee normaalia elämää. Trauma määritellään fyysiseksi tai psyykkiseksi vaurioksi tai haavaksi. Perheväkivallan sivusta seuraaminen ja uhriksi joutuminen on yleensä niin kutsuttu toistuva traumatisoiva tekijä yksilön elämässä. Traumaattinen kriisi on henkinen tila, jossa ulkoinen tilanne uhkaa ihmisen olemassaoloa, sosiaalista identiteettiä ja turvallisuutta tai estää ihmistä saamasta tarpeensa tyydytetyiksi. Traumaattisessa kriisissä tavanomaiset selviytymiskeinot eivät yleensä riitä. Kriisistä voi selviytyä kohtaamalla ja käsittelemällä trauman aiheuttaneita kokemuksia.

Perheväkivaltaa sivusta seurannut tai sen kohteeksi joutunut lapsi on kokenut traumatisoivan tapahtuman. Lapsi tarvitsee apua, koska hänen katsotaan olevan joko akuutissa tai pitkään kestäneessä kriisitilassa. Pitkään kestänyttä kriisitilaa kutsutaan post-traumaattiseksi stressireaktioksi. Perheväkivalta on toistuva, ennustettava ja odotettava traumatisoiva tekijän lapsen elämässä. Lapsen avun tarvetta ja auttamistapaa arvioitaessa tulisi ottaa huomioon paitsi väkivallan intensiteetti ja kesto, myös lapsen persoonallisuus, aikaisemmat kokemukset (menetyshistoria), muut ympäristöön liittyvät seikat (ihmissuhteiden laatu, mahdollisuus mukaviin, korjaaviin kokemuksiin) sekä ympäristön tarjoama tuki.

Lähde:

Stakes/Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyprojekti

Lapset ja perheväkivalta
Teksti: Tiina Holmberg